IPCC:n raportti kuvaa hätätilaa, jota elämme

Tänä kesänä olemme saaneet kuulla maastopaloista, tulvista ja muista luonnonkatastrofeista ympäri maailmaa. Kirkkonummellakin on haistettu Inkoon metsäpalon savuja ja surtu heinäkuun helteissä lakastuneita koivuja ja punaiseksi paahtunutta mustikkamaata. Maanantaina julkaistu ilmastonmuutospaneeli IPCC:n raportti maalaa yhä synkkenevää kuvaa tulevaisuudestamme. Mahdollisuus lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 -asteeseen on karkaamassa käsistämme nopeasti, sillä jäljellä olevaa aikaa lasketaan vuosissa eikä vuosikymmenissä. Lisäksi raportissa tuodaan esiin luonnonvoimien mahti: nyt aloittamamme kehityskulut ovat osittain sellaisia, joita emme saa pysäytettyä vaikka päästöt saataisiin nollaan heti tänä päivänä. Esimerkiksi merenpinta tulee nousemaan vähintään satoja vuosia, teimme sitten mitä vain.


On tärkeää, että meillä on realistinen käsitys tulevaisuudesta. Ilmastonmuutoksen vaikutusten pahetessa tulevat vuodet ja vuosikymmenet tulevat olemaan monin tavoin edellisiä vaikeampia ja sisältämään paljon sellaisia riskejä ja näkökulmia, joita emme ole aiemmin joutuneet ottamaan huomioon. Kunnanvaltuuston työn alkaessa tässä kuussa meidän valtuutettujen on yhdessä hahmotettava se kriisiaika, jota elämme ja sen vaikutukset Kirkkonummen kunnan toimintaan.


Nyt käsillä olevat vuodet, kun ilmastonmuutoksen hillintä millään tavalla järkeviin rajoihin on vielä viimeisen kerran mahdollista, ovat ihmiskunnan historiassa täysin poikkeuksellista aikaa. Tekemisemme ja tekemättä jättämisemme määrittävät tulevaisuuden suunnan kattavammin kuin koskaan aiemmin. Meiltä kaikilta ja erityisesti päättäjiltä kysytään nyt, millä puolella historiaa olemme.


Teksti julkaistu Kirkkonummen sanomien numerossa 15.8.



32 views0 comments

Recent Posts

See All