Lähimatkailun ykköskohde Kirkkonummi

Updated: Feb 28

Tulevasta emme koskaan tiedä, mutta viisasta olisi varautua siihen, että tulossa on toinen lähimatkailun superkesä. Kirkkonummen on syytä järjestää matkailuesitteet siisteihin riveihin, kiillottaa lasit huurteisia varten ja kääntää odottavat katseet toivomaan poutapilviä. Tässä ideoitani siihen, kuinka kutsumme helsinkiläiset meille kylään ja saamme mahdollisesti mukavat kesätienestit kunnalle.


1. Suorat bussilinjat päänähtävyyksiin


Ehdotan, että kokeilisimme kesän kuukausina turistilinjoja tärkeimpiin kirkkonummelaisiin kohteisiin, esimerkiksi Porkkalan kärkeen ja Hvitträskiin. Muutaman tunnin välein Kirkkonummen keskustasta lähteviin busseihin voisi nousta HSL:n lipulla ja ne olisi koristeltu vetävillä teippauksilla Korkeasaaren-linjan tyyliin.


Pääkaupunkiseudulla monet eivät omista autoa ja meille on suuri mahdollisuus, että voisimme tarjota laadukkaita nähtävyyksiä julkisilla liikenneyhteyksillä.


Samalla reissulla voisi pysähtyä ennen junaan hyppäämistä ihailemaan uutta kirjastoa ja vanhaa kirkkoa, käydä syömässä Bistro O Matissa tai kahvilla Rostassa.


2. Juna-asemalta metsään


Keskusmetsä on yhtenäinen ja luontoarvoiltaan monipuolinen metsäalue, jonne pääsee nopeasti kävellen esimerkiksi Jorvaksen asemalta. Reitit sinne ja siellä voisi merkitä hyvin ja kertoa tästä mainiosta luontomahdollisuudesta pääkaupunkiseudun asukkaille: “Lähijunalla metsäretkelle.”


3. Mallia Raaseporin alueen mainiosta kartasta


Tämä kartta löytyi Karjaan ABC:n pöydältä viime kesänä ja teki minuun vaikutuksen. Se sai palaamaan uutta reittiä kotiin linnanraunioiden ja ruukin kautta.


Meillä on vaikka mitä, mitä turistikarttaan merkitä. Historia ja luonto tulevat Kirkkonummella komeasti vastaan. Porkkalan metsissä seurasimme lapsena lentokonesuojassa asuvaa kettuperhettä ja löysimme venäläisten jättämiä esineitä. Kirkkonummen kirkko edustaa vuosisataista pysyvyyttä ja aikakausien kerrostumia. Hvitträskin lähellä Sibeliuksen löytämät luolamaalaukset kertovat tarinaa sekä kivikauden että kansallisromantiikan kulttuuriperinteestä. Meillä on hyvät pyörätiet, rannat, meri, majakat, lasten leikkipaikat ja kesäkahvilat. Ylpeänä antaisin vastaavan kartan kenelle vain ulkopaikkakuntalaiselle ystävälleni.


Tutkija Juho Pesonen uskoo (MT 7.11.) lähimatkailun tulevaisuuteen myös koronan jälkeen: “Nyt pitäisi rehellisesti ja ylpeästi kertoa kaikesta hienosta, mitä on tarjolla, sillä parhaillaan luodaan pohja sille, millainen tilanne vallitsee tulevaisuudessa koronan jälkeen. Jos nyt luodaan onnistuneita elämyksiä, ihmiset osaavat etsiä niitä myös jatkossa.”


Uskotaan mekin - ja uskotaan Kirkkonummeen!



38 views0 comments